KORONAPLANDEMIA

PLANDEMIA: PETOS JA KAVALLUS?

Plandemia nimityksellä viitataan siihen, että sekä Suomesta, että muualta maailmasta löytyy vakuuttavia todisteita siitä, että tämän terveyskriisin askelmerkit ovat olleet suunniteltuina jo kauan ennen kuin ensinmäistäkään korona-sairastapausta oli hevaittu ja raportoitu. Näitä todisteita löytyy mm. Suomen tartuntatautilakiin etukäteen tehdyistä muutoksista, kansainvälisistä patenttirekistereistä, joissa koronarokotteelle on haettu -ja annettu patentti jo kauan ennen itse sairauden ilmaantumista, WHO:n tekemistä muutoksista itse pandemian määritelmään.


 KORONAPELOTTELU SUOMESSA

Perustelut rajuille korona-toimille luotiin, faktapohjan puuttuessa, ennenkaikkea valtamedian päivästä toiseen luomilla mielikuvilla. Hurjat kuolleisuusluvut meillä ja muualla, sairaanhoitokapasiteetin kuormittuminen, uusia, toinen toistaan viekkaampia variantteja toisensa perään, oireetomia sairastuneita mystisiä ”altistuneita”

Totuus on tarua ihmeellisempi: HUS:n ylilääkäri Asko Järvinen myönsi haastatelussa, että jos koronapositiiviseksi testattu henkilö kuolee tietyn ajan kuluessa positiivisen näytteen antamisesta vaikkapa auton alle jäätyään, hänet tilastoidaan koronakuolleeksi.

Perusteeksi menettelylle Asko Järvinen kertoo, ettei pystytä selvittämään varsinaista kuolinsyytä, joten merkitään koronaksi.
Meillä on siis tilanne, jossa lääketiede ei pysty erottamaan influenssan kuollutta auton alle jääneestä?

Vastaavasti on menetelty useissa muissa Euroopan maissa ja niinpä ruumiinavausten jälkeen tarkistetuissa kuolemansyissä jäi koronan aiheuttamiksi kuolemiksi alle 10% alunperin ilmoitetuista.

Nykyisen koronaepidemian missään vaiheessa ei ole täyttynyt Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukainen määritelmä lievästä tai vakavasta pandemiasta. Myös sairaalahoidossa olevien määrät ovat olleet vähäisiä ja kaukana lievänkin pandemian määritelmän vaatimuksesta. STM:n vuoden 2012 kansallisen varautumissuunnitelman mukaan tauti määritellään ”lieväksi pandemiaksi” jos 8 viikon aikana 35 % väestöstä sairastuu, 11 480 henkilöä tarvitsee sairaanhoitoa (221/100 000 asukasta) ja 3450 kuolee (66/100 000 asukasta). Tauti luokitellaan vaikeaksi pandemiaksi jos 8 viikon aikana 35 690 henkilöä tarvitsee sairaalahoitoa ja 9050 ihmistä kuolee.

Covid-19-virusinfektion kanssa menehtyi vuonna 2020 yhteensä 558 henkeä ja heidän mediaani-ikänsä oli  84 vuotta. Alle 65-vuotiaita kuoli koronavirustautiin yhteensä 42 ja alle 20-vuotiaiden kuolemia ei tilastoitu yhtään. On tärkeää huomioida, että yli 95 % koronavirukseen liittyvistä kuolemista raportoitiin henkilöillä, joilla oli taustalla aiemmin diagnosoituja vakavia perussairauksia, kuten sydänsairaus, diabetes, liikalihavuus, syöpä tai dementia

PERUSTUSLAIN, KANSAINVÄLISTEN IHMISOIKEUSSOPIMUSTEN JA LÄÄKETIETEEELLISTEN FAKTOJEN VASTAINEN KORONAPASSI

Kasper Holtari: Lausunto työelämän kronapassista:

Vastustan esitystä niin sanotusta työelämän koronapassista, ja/tai vastaavaa vaihtoehtoa koskevan lainsäädännön valmistelua ja vastustan kyseisen esityksen viemistä yhtään pidemmälle missään lainsäädäntöelimessä tästä eteenpäin. Työelämän koronapassille, tai sen suunnittelulle ei ole minkäänlaisia juridisia perusteita, tai tarveperusteista syytä.

Esityksen laatijoiden perusteista:

”Työryhmän asettamispäätöksessä valmistelun tavoitteena oli löytää keino tai keinoja entistä parempaan työpaikkojen turvallisuuden hallintaan, millä ehkäistään ja estetään altistumista covid-19-virukselle työssä.

… työnantaja voi paremmin suunnitella, valita, mitoittaa ja toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet työpaikalla ehkäistäkseen työntekijöidensä altistumisen covid-19-tautia aiheuttavalle virukselle. Tavoitteena on työpaikan olosuhteista johtuvien koronavirustartuntojen ja mahdollisten ammattitautien syntymisen ehkäiseminen.”

Esitys on räikeässä ristiriidassa niin Suomen Perustuslain, epidemiologisten reaaliteettien, kuin tautitilanteenkin kanssa. Epidemiologisessa mielessä, kuten käsite määritellään Duodecimin internet-sivulla, COVID-19 ei edes täytä Suomessa yleisvaarallisen tartuntataudin määritelmää.

Taudin yleistä vaarallisuutta on nykytiedon valossa räikeästi liioiteltu ja tilastoja on vääristelty viranomaisten toimesta muun muassa kirjaamalla SARS-CoV-2- virukseen kuolleiksi sellaisia henkilöitä, jotka ovat kuolleet täysin muihin syihin, mutta joilla on sattunut olemaan kuolinhetkellään kyseisen viruksen vasta-aineita elimistössään. Tämä käytäntö on omiaan luomaan turhaa ja perustelematonta paniikkia ihmisissä ja näin ollen altistamaan heitä mielivaltaisille, perustelemattomille, ihmisten perusoikeuksia loukkaaville rajoitustoimenpiteille, joista koituvat haitat ovat yleisesti ottaen jopa vakavampia, kuin itse taudista suurimmalle osalle väestöä koituvat haitat.

Esityksen peruste, että vaatimus työntekijöille osoittaa rokotestatuksensa COVID-19 -virusta vastaan suojellakseen työyhteisöään tai sen parissa vaikuttavia muita viiteryhmiä tartunnalta, tai sairastumasta SARS-CoV-2 -infektioon on älyllisesti epärehellisesti ja jopa valheellisesti perusteltu. Tosiasia on, että yksikään COVID-19 -infektiota vastaan annetuista rokotteista ei suojaa ottajaansa, tai tämän kanssa tekemisissä olevia henkilöitä saamasta kyseistä tartuntaa, sairastumasta, tai sairastuttamasta muita ihmisiä.

Koska rokotteet eivät suojaa ottajaansa, tai ihmisiä COVID-19 -tautia vastaan rokotteen ottaneiden ympärillä, niin ei sitä tee tällöin rokotestatuksen osoittava koronapassi, tai muu vastaava todistuskaan.

Näin ollen on moraalisesti ja eettisesti väärin ja Perustuslain näkökulmasta äärimmäisen kyseenalaista sysätä vastuu Suomen viranomaisten tahtotilasta kiristää ihmisiä ottamaan vielä kokeellisella myyntiluvalla annettavia rokotteita, tai siirtää vastuu sen valvomisesta yksityiselle sektorille. Moista toimintaa, jota Suomen viranomaiset, eduskunta, sekä valtioneuvosto nyt harjoittavat on nähtävä sekä vuoden 1949 Nürnbergin säännöstön, kuin myös vuoden 1964, vuonna 2013 päivitetyn Helsingin julistuksen vastaisina toimenpiteinä, tai moisiin toimenpiteisiin ja niiden toteuttamiseen pyrkivinä keinoina. EU-parlamentin huhtikuussa 2021 antaman lausunnon mukaan koronatodistus ei saa myöskään syrjiä rokottamattomia millään tavalla, jota taas työelämän koronapassin vaatiminen työnteon ja siten palkanmaksun edellytyksenä tekisi.

Suomen Perustuslaki suojaa ihmisten oikeutta tehdä töitä, harjoittaa ammattiaan, tienata elantonsa, sekä toimia yrittäjinä ilman, että heitä voidaan syrjiä, tai moinen syrjiminen voitaisiin oikeuttaa sillä, että henkilö ei ole osaltaan ottanut ehdollisella myyntiluvalla annettavia kokeellisia lääkevalmisteita, joiden viranomaisten toimesta ilmoitettu teho, suojaavuus, sivu- ja haittavaikutukset, kuin todellinen luonnenkin poikkeavat merkittävällä tavalla niiden todellisesta luonteesta. Näin ollen esitykseen sisällytetyt seikat ovat niin ikään Suomen Perustuslain 6§, 7§, 16§, 18§, sekä 19 § vastaisia ja siten omiaan aiheuttamaan Suomessa merkittäviä levottomuuksia kansalaisten keskuudessa, mikäli näitä perustuslaillisia oikeuksia alettaisiin rikkoa esityksen valmistelun kaltaisella tavalla.”

Koronatoimet todistavat ulkomaisesta ohjauksesta

Jos tarkastellaan korona-epidemian suhteen toteutettuja ylimitoitettuja ja huonosti,jopa räikeän valheellisesti perusteltuja toimia ja niiden yhdenaikaisuutta koko Euroopan laajuudelta, on selvää, että käsikirjoitus ja askelmerkit tulevat muualta kuin kansallisilta hallituksilta ja toimielimiltä.

Saku Mättö kirjansa sivuilla päätyy myös kummastelemaan näitä yhteisiä ja yhtäaikaisia toimenpiteitä, joiden voi nähdä muodostavan selkeän kaavan, joka on toistunut samanlaisena jokseenkin kaikissa maissa.  Näihin toimenpiteisiin ovat kuuluneet mm: laajamittainen pelottelukampanja, turvavälien vaatimus ja sosiaalisten tapaamisten rajoittaminen, maski suositus/ maskipakko, sulkutoimet, olemassa olevista tehokkaista lääkkeistä koronan hoitoon vaikeneminen tai niiden käytön kieltäminen/vaikeuttaminen, rokotuksiin pakottaminen lainsäädännöllä tai syrjimistoimilla, rokotusten kokeellisesta luonteesta vaikeneminen/sen kieltäminen, katteeton sairaaloiden ylikuormittumisella pelottelu, koronakuolemien määrän liioittelu, merkitsemällä koronakuolleiksi jokseenkin kaikki, jotka olivat ennen kuolemaansa saaneet positivisen testituloksen, välittämättä todellisesta kuolinsyystä.

Kuitenkin epidemian alussa, ennen näihin kalliiksi tulleisiin, maan taloutta ja kansanterveyttä vahingoittaneisiin ja ihmisten elämää perustuslakienkin vastaisesti rajoittaneisiin toimiin ryhtymistä:  THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mikä Salminen oli sanonut, että kaikista toimista riippumatta koronatartunnan saa lopulta suuri osa, kuten influenssassakin normaalisti. Ja epidemia päättyy siihen, kun synntyy laaja väestöimmuniteetti. Helsingin yliopiston professori Seppo Meri taas oli haastatelussa 20.3. 2020, että tilanne tuskin poikkeaa muista taudeista. Myöskään esim. emeritusprofessori Heikki Peltola ei nähnyt  koronaa muita hengitystieinfektioita vaarallisempana.

Pääministerin ilmoituksessa (27.2. 2020) todettiin näin:

”Tämähetkisen tiedon mukaan suurimmalla osalla virukseen sairastuneista oireet ovat olleet lieviä ja he ovat toipuneet hyvin kotihoidossa. Osalla ihmisistä infektio voi kuitenkin johtaa vakavampaan tautimuotoon, kuten keuhkokuumeeseen. Vakavampien oireiden riskiryhmässä ovat ikääntyneet ja perussairauksia sairastavat. He tarvitsevat muita useammin tehohoitoa sairastuessaan virukseen. lapsilla tauti on ollut hyvin lievä. Nuorilla ja keski-ikäisillä vakavat tautimuodot ovat olleet harvinaisia.”

” Oireet lieviä”, ”riskiryhmässäovat ikääntyneet ja perussairauksia sairastavat”, ”nuorilla ja keski-ikäisillä vakavat tautimuodota ovat olleet harvinaisia:  miksi siis muutama viikko myöhemmin, ilman itään huomattavaa muutosta tautitilanteen suhteen hallitus päätyi ampumaan hyttystä tykistökeskityksella taloudellisista seurauksista välittämättä ja perustuslakia rikkoen.

Jätä kommentti